Ajankohtaista

Hyvän vuokrajohtajan DNA: Haastattelussa Interim HR-johtaja Tomi Sinisaari

Kirjoittanut Laura Juhola | Nov 29, 2023 5:29:42 AM

Vuokrajohtajan rooli on usein ihmisten johtamista. Lyhyessä ajassa on saavutettava liiketoiminnan asettamia tavoitteita, mikä edellyttää luottamuksen rakentamista ihmisten välille. Haastattelin aiheesta Tomi Sinisaarta, henkilöstöjohtamisen interim-ammattilaista.

Mistä kiinnostuksesi alun perin lähti johtamisen, organisaatioiden ja yrityskulttuurien kehittämiseen? 

Aloittaessani urani kansainvälisissä tehtävissä huomasin pian, että tiimien menestyminen liittyy vahvasti johtajien ominaisuuksiin. Urani edetessä johtamisvastuut kasvoivat, ja johtaessani isoa tehdasorganisaatiota olin jo oivaltanut, että ihmisjohtajuus ja yrityskulttuurin ymmärtäminen erottavat menestyvät johtajat muista, mikä puolestaan johti menestykseen liiketoiminnassa. Tämä oivallus ohjasi uraani kohti johtamisen, organisaatioiden ja kulttuurien kehittämistä, mikä lopulta johti HR-tehtäviin.

Edelleenkin olen omistautunut samalle missiolle: mukana kehittämässä parempaa johtajuutta maailmaan strategia-, henkilöstö- ja kulttuurilähtöisesti.

 Tomilla on monipuolinen johtajakokemus.

Miten vuokrajohtajuus tukee tätä missiota?

Vuokrajohtajuus on ideaali tapa toimia erityisesti tilanteissa, joissa tarvitaan muutosta. Liikkeelle päästään todella nopeasti eikä resursseja ja aikaa kuluttavaa perinteistä rekryprosessia tarvita. Toimeksiannot liittyvät usein siirtymäkohtiin, jossa yksi vaihe päättyy ja seuraavaan olisi suotavaa edetä ripeästi. Tällöin nopea päätöksenteko ja kyky hallita muuttuvia tilanteita ja sitä kautta myös odotuksia ovat avainasemassa. Oman missioni kannalta ei parempaa tilannetta voisi toivoa: ”muutosta parempaan ja vähän äkkiä, kiitos!”

Mikä on mielestäsi tärkeää vuokrajohtajan työssä? 

Hyvällä vuokrajohtajalla ei mielestäni ole vain yhtä sapluunaa osaamisensa valjastamiseksi toimeksiantajan hyväksi. Hänellä on kokemuksen mukanaan tuomaa kykyä edistää asioita erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä: strategia, vallitseva kulttuuri ja organisaation osaaminen huomioon ottaen. Työssä vaaditaan kykyä tunnistaa nopeasti liiketoiminnan kannalta merkitykselliset asiat, priorisoida ja proaktiivisesti hallita toimeksiantajan ja oman esihenkilön odotuksia.

Arki vuokrajohtajana on dynaamista ja se vaatii itseohjautuvuutta. Toimeksiannon painopisteet voivat muuttua lennossa, kuten omassa nykyisessä toimeksiannossani, jossa HR:n transformaatioprojekti laajeni kattamaan myös operatiivisen HR:n johtamista.

Miten kuvailisit vuokrajohtajan roolia ja tarvittavia taitoja?

Vuokrajohtaja on yleensä kokenut johtaja, joka osaa ja uskaltaa luottaa näkemykseensä nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Mutta tähän liittyy myös sudenkuoppa: koska vuokrajohtajalta odotetaan nopeita tuloksia, voi paine tuloksista johdattaa vuokrajohtajan tilanteeseen, jossa hän asettaa itsensä (tai hänet asetetaan) sateentekijän asemaan ja toimii arrogantisti kuin ”norsu posliinikaupassa”. Tämä ei luonnollisesti synnytä todellista haluttua muutosta. Vuokrajohtajan aito menestys lähtee vahvasta koetellusta itsetuntemuksesta, joka johtaa kykyyn johtaa itseään, mikä puolestaan johtaa uskottavaan muiden johtamiseen ja lopulta menestykseen liiketoiminnassa.

 

Cherry tarjoaa parhaat interim-osaajat yritysten vaativiin rooleihin ja projekteihin kaikilla toimialoilla. Toimintamallimme perustuu nopeuteen, joustavuuteen ja tehokkuuteen. Välitämme ainutlaatuisesta tekijäpoolistamme vuokrajohtajat lyhyt- ja pitkäaikaisiin toimeksiantoihin, koko- tai osa-aikaisesti. Samalla asiakkaamme välttävät kiinteät kustannukset ja maksavat vain tuloksista pelkän läsnäolon sijaan. Huipputekijöillemme tarjoamme parhaat projektit ja vahvan verkoston osaamisen myynnille. Yrittäjänä teet työtä joustavasti ja otat oman urasi haltuun työn murroksen edelläkävijänä. cherry.fi.