Erilaiset uratarinat: Haastattelussa Mika ”Vidi” Videman

Työura ei aina etene oletettuja latuja. Cherryn perustajapartneri Vidi on hypännyt liiketoiminnasta HR:ään ja korporaatiotöistä laajan skaalan yrittäjäksi.

Haastattelin yhtä Cherryn perustajapartnereista liittyen hänen tähänastiseen työuraansa. Vidin moton työelämässä voisi kiteyttää ”vähän tuuria, riittävästi osaamista ja rohkeutta, niin pärjää kyllä”. Mutta miten hän on päätynyt tähän pisteeseen?

Mitä lähdit alun perin opiskelemaan ja miten päädyit perustamaan ensimmäisen yrityksen jo opiskeluaikoina?

Lähdin veljeni perässä opiskelemaan Otaniemen teknillisen fysiikan laitokselle matematiikkaa ja kansainvälistä taloutta. Olin ollut ihan hyvä matematiikassa ja koulussa muutenkin, mutta TKK:lla huomasin, ettei se enää ihan riitä. Oikeastaan ei riittänyt motivaatio eikä taidot, joten päädyin opiskelemaan bisnestä. Veljeni taasen päätyi Portugaliin matematiikan professoriksi.

Opiskeluaikana teimme harjoitustyötä Nesteelle, missä meiltä kysyttiin, että onhan meillä myös firma. Ei ollut, mutta marssittiin perustamaan. Olimme yrittäjyysmielisiä ympäristökonsultteja, eli vielä aikaamme edellä 90-luvun alussa.

Mika_Videman_003

Oliko Nokian houkutus työnantajana kuitenkin yrittäjyyttä suurempi vielä silloin?

Päädyin töihin Nokialle juuri kasvun aikaan vuonna 1995 ja vietin siellä yli 15 vuotta eri tehtävissä. Nokialla annettiin nuorille paljon vastuuta, koska bisnes kasvoi niin paljon. Sai periaatteessa valita mihin maahan halusi töihin.

Hyppy liiketoiminnasta HR:ään tapahtui melkein vahingossa, kun naapuriyksikössä oli paikka auki ja kollega kysäisi miksi en hakisi sitä. Oli muutenkin sellainen olo, että kaipaili taas uusia haasteita ja päädyin tehtävään vailla mitään HR-kokemusta. Tämä kuvastaa hyvin sen ajan Nokiaa – annettiin mahdollisuuksia ja kannustettiin, ja kun oli hyvät ihmiset ja prosessit ympärillä oli helppoa oppia uutta.

2010-luvulla puhaltelivat jo hiukan uudet tuulet myös Nokiassa, ja vapaaehtoisille lähtijöille alettiin tarjota irtisanomispaketteja. Päätin napata sellaisen, ja ryhdyin uudelleen yrittäjäksi.

Miltä yrittäjyys tuntui kaikkien korporaatiovuosien jälkeen?

Perustin muutaman yrityksen, muun muassa viinien maahantuontifirman, jonka saimme myytyäkin. Aika pian minut kuitenkin headhuntattiin Fazerille, missä vastasin HR:stä seuraavat kahdeksan vuotta. Ehkä rohkein urapäätökseni oli hypätä sieltä takaisin yrittäjäksi tarkoituksena tehdä sellaisia töitä kuin haluaa, silloin kun haluaa. Nyt olen viimeiset viisi vuotta ollut taas yrittäjänä: Cherryn lisäksi minulla on oma konsulttifirma, viinien maahantuontiyritys ja toimin myös enkelisijoittajana.

Interim-johtajia välittävät yritykset ovat lisääntyneet myös Suomessa viime vuosina. Mikä erottaa Cherryn muista?

Cherryn tavoitteena on vaatimattomasti disruptoida Suomen interim-markkina. Haluamme olla ketterin, nopein ja halutuin vaihtoehto sekä yrityksille että interim-ammattilaisille. Muut pohjoismaat ovat Suomea edellä vuokrajohtajien käytössä, mutta näimme tarpeen kasvavan myös Suomessa jo kolme vuotta sitten kun lähdimme rakentamaan yritystä. Meillä sekä myyntiä että rekrytointia hoitavat vain partnerit, jotka kaikki ovat oman alansa substanssiosaajia. Meillä ei myöskään ole isoja CV-pankkeja, vaan hyvin kuratoitu osaajapooli omien alojensa parhaita ammattilaisia.

Sanot ”vähän tuuria, riittävästi osaamista ja rohkeutta” riittävän työelämässä menestymiseen. Mitä muuta tahtoisit sanoa tuleville yrittäjille tai interim-ammattilaisille?

Resilienssi on tärkeintä. Hoen sitä omille lapsilleni niin usein, että he ovat jo aivan kyllästyneitä. Jokainen epäonnistuu joskus, mutta ero on siinä, miten siitä selviää. Tee parhaasi, ja uskalla yrittää ja epäonnistua.

 

Cherry tarjoaa parhaat interim-osaajat yritysten vaativiin rooleihin ja projekteihin kaikilla toimialoilla. Toimintamallimme perustuu nopeuteen, joustavuuteen ja tehokkuuteen. Välitämme ainutlaatuisesta tekijäpoolistamme vuokrajohtajat lyhyt- ja pitkäaikaisiin toimeksiantoihin, koko- tai osa-aikaisesti. Samalla asiakkaamme välttävät kiinteät kustannukset ja maksavat vain tuloksista pelkän läsnäolon sijaan. Huipputekijöillemme tarjoamme parhaat projektit ja vahvan verkoston osaamisen myynnille. Yrittäjänä teet työtä joustavasti ja otat oman urasi haltuun työn murroksen edelläkävijänä. cherry.fi.

Laura Juhola
Laura Juhola

Laura on markkinoinnin, brändinrakennuksen ja liiketoiminnan kehittämisen interim-ammattilainen, jolla on laaja-alainen osaaminen modernista markkinoinnista aina strategian luomisesta käytännön toteutukseen. Hän on kiinnostunut vihreän teknologian startupeista ja mielenkiintoisten ihmisten haastattelemisesta.

Kokenut vuokrajohtaja auttoi päivittämään tehtävänkuvan

Interim-ammattilainen ottaa haltuun usein väliaikaisen avainroolin nopeasti ja ketterästi. Aspo Oyj:n lakiasioiden, henkilöstön ja vastuullisuuden johtaja Taru Uotila kertoo kokemuksensa Cherryn palvelusta.

Lue lisää
Laura Juhola

Cherryn interim-palvelut vauhdittivat kasvuyritys Resandin kansainvälistymistä

Cherryn vuokrajohtajat auttavat yritystä kasvamaan ja kansainvälistymään. Resandin toimitusjohtaja Kalle Härkki kertoo, miten palveluna hankittu huippuosaaminen edisti yrityksen kasvuloikkaa.

Lue lisää
Laura Juhola

Nämä johtajarekryn 3 virhettä voivat tulla kalliiksi

Cherryn kokenut konsultti, muun muassa Nokialla ja Fazerilla HR-asioista vastannut Mika “Vidi” Videman listaa kriittisimmät rekrymokat ja niiden hinnan.

Lue lisää
Cherry